Tinyhawk & Bizzarro // Maa ilmasta // Dj Mo Curry

Tinyhawk & Bizzarro sekä Maa ilmasta Laternaan maaliskuussa! Tinyhawk & Bizzarro Jenni Kinnuselle sähkökitara on enemmän kuin pelkkä soitin. Tinyhawk & Bizzarro-yhtyeen pääsolistin ja säveltäjän käsissä kitara on avaruusraketti ja portti estoitta tanssivan mielikuvituksen maailmaan. Rosita Luu-yhtyeen kitaristina suomalaisen indiepopin äänimaisemaa herkkävaistoisella tyylikkyydellään rikastuttanut Kinnunen ei ole tarponut tavanomaisimpia polkuja soittajana ja se kuuluu. Hänen […]
Rosita Luu

Neljä albumia julkaissut Rosita Luu (Merita Berg) on omaehtoinen, omia kinttupolkujaan kulkeva artisti ja yhtye. Kiitetyillä albumeilla on kuultu ennakkoluulottomasti kaikuja laajalti musiikin eri tyylilajeista ja monipuolisuus lauluntekijänä onkin yksi artistin tavaramerkeistä vahvojen sanoitusten lisäksi. Lyriikoiden pohjavire on ihmisyyttä, erheitä ja isoja tunteita syvästi ymmärtävä, eikä Rosita Luun maailmassa mikään ole mustavalkoista tai pyhää. Laternassa […]
Runoraati

Maaliskuun Runoraadissa kuullaan komediateatterin johtaja Panu Raipian mietteet runoista. Raatiin kuuluu kaksi vakiojäsentä; Niina Hakalahti ja Heikki Salo, sekä yksi vaihtuva vierailija. Juontajana toimii Erkki Kiviniemi ja runot esittää Eriikka Magnusson.Runoraati oli alunperin YLE:n tuottama ohjelma, joka pyöri TV1:ssä 2000-luvun alkupuolella. Nyt runot esitetään live-yleisön edessä ravintola Laternassa. Liput ovelta 10e/5e (opiskelijat, eläkeläiset ja runoilijat) […]
HABAMACHAA!!!

HABAMA CHAA !!! – Dan Harms meets Korento Art on taiteen rajapintoja rikkova musiikillinen näyttämötaideteos.Yhdelle katsojalle luvataan kultainen pallo, lopuille vain valkoinen. HABAMA CHAA!!! koostuu livemusiikin ja näyttämötaiteen luomasta yhtenäisestä tarinasta. Visuaalinen kokonaisuus yhdessä mielenkiintoisen äänimaailman ja musiikin kanssa kuljettaa katsojaa ja avaa kysymyksiä maailman ja ajan tilasta. Esityksen kesto: n. 55 min. Työryhmä:Muusikko: Dan […]
M

M Laternaan 21.3.! M-artistin tarinallisen ja tanssittavan elektropopin yllä leijailee folkloren läsnäolo, toismaallisuus ja feminiininen energia. Ne pistävät liikkeelle mielen ja kehon.M-maailmassa eläimet, puut, ihmiset, kuolema, kuu sun muu saapuvat samoihin bileisiin. Volvon mankassa laulaa Katri Helena. Livenä M yhdistää taitavasti elektronisia ja akustisia maailmoita – ilman taustanauhoja. Liikutusta, riemua ja kaikkea siltä väliltä. M-artistinimen […]
Kaikki on jazzia – Arsi Kevan tekemiä levynkansia

Kaikki on jazzia ylpeänä esittää: Yhden illan pop up -näyttelyssä Arsi Kevan tekemiä levynkansia! Arsi Keva on tamperelaistunut kuvataiteilija, dj ja arvostettu vasemman laidan musiikki- ja kulttuurivaikuttaja. Hänen perustamansa ja luotsaamansa Ultraääni -levy-yhtiö on monien uusien suomalaisten jazz- ja kokeellisen sekä omaehtoisen musiikin tekijöiden koti. Arsin omintakeinen ja tunnistettava taide on tullut musadiggareille tutuksi hänen […]
Elämäni runo&kirja

Maaliskuun Elämäni runo&kirja -illassa loistavat upeat vieraat:graafinen suunnittelija ja kuvataiteilija Markku Böökmuusikko ja elokuvantekijä Joku Iirissanataiteilija ja juontaja Venla Moisalatietokirjailija Lari Junkkari Illan musiikista vastaa Joku Iiris! Elämäni runo&kirja paljastaa kiinnostavat tarinat vierailijoiden elämän tärkeästä kirjasta sekä merkityksellisestä runosta.Runot esittää Eriikka Magnusson, ja vieraiden sekä yleisön tehtävänä on arvata, mikä runo on kenenkin valitsema.Liput ovelta […]
Jukka Nissinen soolo

Jukka Nissinen Laternaan maaliskuussa! Folkia, rockia ja savolaista kuplettiperinnettä musiikissaan yhdistelevä Jukka Nissinen valloittaa kuulijansa arjen perusajatusten ja elon oivallusten äärellä liikkuvalla omaäänisellä laululyriikalla. Nissinen on julkaissut neljä loistavaa sooloalbumia sekä hienon yhteisalbumin Bizzarro yhtyeen kanssa. Laternassa Jukka Nissinen esiintyy soolona. 17.00 ovet 21.00 Jukka Nissinen (soolo) Liput ovelta 10e! Laterna auki normaalisti 17-00 (keittiö 23).
VIRTA

VIRTA maaliskuussa Laternaan! Erik Fräkin, Antti Hevosmaan ja Heikki Selamon muodostama VIRTA tunnetaan elämyksellisistä keikoistaan sekä omintakeisesta äänipaletistaan, jota on vaikea ahtaa yhteen tyylilokeroon. Bändin uniikki tapa yhdistellä ambienttia elektronista musiikkia pohjoismaiseen jazzperinteeseen, post-rockiin ja psykedeliaan on vailla vertaansa. Viimevuosien ajan VIRTA on käynyt läpi metamorfoosia, jonka seurauksia myöhemmin vuonna 2023 julkaistava Horros-albumi (Svart Records) […]
Lue Naiselle Ammatti

Lue Naiselle Ammatti Kirjallisuuden ja musiikin huippuilta Kirjailija Anni Kytömäki kertoo teoksistaan ja työstään.Haastattelijana toimittaja Anne Flinkkilä. Väliaika: kahvitarjoilut ja arpajaiset. Musiikista vastaavat Tenori Juha Yli-Knuuttila säestäjänään pianisti Kalle Elkomaa. Liput 30€, lipputilaukset marja.nyrhinen@sci.fi