Minna-Kaisa Kallisen luotsaama Hulda Huima on viidellä levyllään vakiinnuttanut ainutlaatuisen paikkansa musiikinystävien sydämissä ympäri Suomen. Omaa polkuaan kulkeva artisti on aina hakeutunut lähelle ihmistä soittamalla kaikenkokoisissa keikkapaikoissa vilpittömiä laulujaan, joissa on iskelmällisen tarttuvuuden lisäksi rosoista seikkailunhalua.
Hulda Huiman viides pitkäsoitto, syyskuussa 2023 ilmestynyt Muurahaiset nukkuu, on samalla Minna-Kaisa Kallisen feministisen Minna Recordsin ensimmäinen julkaisu. Nuoruutta ja kasvua käsittelevällä levyllä on teini-iälle tuttua pidäteltyä räjähtävää voimaa, ja sen sanoituksissa pohditaan ulkopuolisuuden tunteita, kaivataan kosketusta ja hyväksyntää. Laternassa Hulda esiintyy duona soolokitaristinsa Rosita Luu -duostakin tutun, Meri Walleniuksen kanssa.