Jimi Tenor on tehnyt ammattilaisena musiikkia vuodesta 1994, jolloin hänen ensimmäinen soololevynsä Sähkömies (Sähkö) ilmestyi. Sähkömies sisälsi kappaleen Take Me Baby, josta tuli hitti kun se soitettiin Berliinin Love Paraden lopputilaisuudessa 1995. Vuonna 1997 Jimi Tenor solmi levytyssopimuksen Englantilaisen Warp-levy-yhtiön kanssa, mikä nosti hänet laajempaan kansainväliseen tietoisuuteen. Tänä aikana Jimi Tenor Band keikkaili Euroopassa ja Aasiassa, mutta hänen kappaleitaan nähtiin listasijoituksilla myös Yhdysvalloissa. Warp-kauden lopussa 2000 hän teki levyn Puolalaisen , Łodzin sinfoniaorkesterin kanssa. Jimi Tenorin sävellyksiä ovat soittaneet mm Metropole Orchestra, UMO Jazz Orchestra, VBW Big Band Vienna, Kroatian TV and Radio Orchestra, Banda Municipal de Barcelona, Deutche Opera Orchestra. Vuonna 2003 Jimi Tenor perusti oman Big bandinsä esiintyen Euroopan tärkeimmillä jazz -festivaaleilla kuten Montreux Jazz ja North Sea Jazz. Jimi Tenor on tehnyt sooloartistina ja orkesterin johtajana 23 albumia, joiden sävellykset ja sovitukset ovat hänen käsialaansa. Vierailijana hän on ollut kymmenillä levyillä huilistina, saksofonistina ja laulajana. Illan Dj vastaa tunnelmasta ennen ja jälkeen keikan.
19.00 Sähkö The Movie
– Jimi Tenorin dokumentti Sähkö Recordsin alkuajoista –
Elokuvan jälkeen Janne Laurila haastattelee Tenoria. Keikka lipulla sisään!
21.00 Jimi Tenor
DJ Santeri ennen ja jälkeen keikan.