fbpx
pe 19.4.24

KIELO KÄRKKÄINEN

Tammikuussa ylistystä saaneen uuden albumin julkaissut Kielo Kärkkäinen on lumoava laulaja ja lauluntekijä, jonka syvä ja monivivahteinen ääni kutkuttelee ihmisyyden syvimpiä sopukoita. Neljän folk/jazz-sooloalbumin, kahden Belize-yhtyeen espanjankielisen albumin ja lukuisten äänitevierailuiden takaamalla taituruudella Kärkkäinen saa punottua lauluunsa sellaista intensiteettiä, mikä vangitsee yleisön aloilleen kuuntelemaan. Teatterimuusikoksi opiskellut Kärkkäinen on työskennellyt paljon myös teatterin parissa, mikä tuntuu läsnäolossa ja ilmaisuvoimassa lavalla.

Kärkkäisen upeasti soiva yhtye (Matti Salo, kitara; Mirva Ormin, basso, viulu, laulu; Simo Laihonen, lyömäsoittimet) on ilmavasti Kielon lauluja tulkitseva ja moniin musiikinlajeihin taipuva orkesteri, joka antaa laulujen virrata vapaasti mutta määrätietoisesti.

Laterna avoinna ke-to klo 16-23, pe klo 16-02, la klo 15-02 (keittiö auki ke-to klo 22, pe-la klo 24 saakka).

Ravintola sijaitsee toisessa kerroksessa. Hissin käyttö mahdollista etukäteen sovittaessa. Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi ravintolaan: laterna@laterna.fi / 040 040 5180

Yksityistilaisuuksien ja erikoistoiveiden osalta ota yhteyttä laterna@laterna.fi