fbpx
pe 17.5.24

Laura Moisio + Tammela 33100

Laura Moision debyyttialbumi ”Spiraali” julkaistiin vuonna 2014 ja viides levy ”Vieras maa” vuonna 2023. Lauluntekijän monipuoliseen tuotantoon kuuluu vaikutteita niin folkista ja vanhasta iskelmästä kuin uudemmasta indie popista. Laulullaan lumoava Moisio on profiloitunut oman tiensä kulkijana, hengittävän soundin ja nyanssien vaalijana. Moision kappaleet eivät kulje perinteisen tarinankerronnan polkuja vaan ovat pikemminkin avoimeksi jääviä kuvia. Moision albumit ovat olleet arvostelumenestyksiä, minkä lisäksi kakkoslevy Ikuinen valo oli ehdolla sekä Teosto-palkinnon että Kriitikoiden valinta -Emman saajaksi 2016.

Tänä keväänä Moisio juhlii 10-vuotista levytysuraansa juhlakiertueen merkeissä. Keikoilla kuullaan läpileikkaus koko tuotannosta ja harvemmin keikoilla soitettuja biisejä. Lavalle Moision kanssa nousee hänen pitkäaikainen bändinsä: Lauri Myllymäki (kitara), Sebastian Krühn (rummut), Ville Rauhala (basso) ja multi-instrumentalisti Markus Pajakkala.

Illan korkkaan Tammela 33100!
Tammela 33100 on folkia, poppia ja rokkia ennakkoluulottomasti sekoitteleva yhtye Tampereen Tammelasta. Bändi rakentuu aviopari Jaani ja Annaleena Haapasalon ympärille. Tammelan teatraalinen tarinankerronta tukeutuu monisävyisesti elämän koulimiin ihmisiin ja heidän tragikoomisiin ongelmiinsa. Yhtye on yli kymmenvuotisen taipaleensa aikana julkaissut kolme albumia ja keikkaillut mm. Samuli Putron, Absoluuttisen nollapisteen ja Anna Järvisen kanssa. Laternassa yhtye esittelee uutta materiaalia tänä vuonna äänitettävältä Tammela yöllä -konseptialbumiltaan.

– Tammela yöllä on nimensä mukaisesti kotikaupunkimme Tampereen ja sen ihanimman kaupunginosan yöllinen soundtrack. Se on melankolisen kaunis kokoelma synkille tunneille sijoittuvaa folk-musiikkia, kertoo yhtyeen laulaja-kitaristi Jaani Haapasalo.

klo 20 Tammela 33100
klo 21 Laura Moisio
Ilta jatkuu klo 02 asti Dj:n tahdissa!

Laterna avoinna ke-to klo 16-23, pe klo 16-02, la klo 15-02 (keittiö auki ke-to klo 22, pe-la klo 24 saakka).

Ravintola sijaitsee toisessa kerroksessa. Hissin käyttö mahdollista etukäteen sovittaessa. Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi ravintolaan: laterna@laterna.fi / 040 040 5180

Yksityistilaisuuksien ja erikoistoiveiden osalta ota yhteyttä laterna@laterna.fi