fbpx
pe 22.11.24

Sepikka // DJ Minkki & Mo Curry

Sepikka saapuu koko yhtyeen voimin Laternaan marraskuussa ennen keikkataukoaan.
Sepikka -artistinimen takana on 2021 julkaistun debyyttialbuminsa myötä lukuisia palkintoja ja ehdokkuuksia haalinut Joni Seppänen. Artistin omaleimaisessa maailmassa samastutaan eläimiin, ylistetään ystävyyttä ja tehdään tarkkanäköisiä havaintoja ihmisistä ja ajastamme. Vahvana pohjavireenä on turhautuminen yhteiskunnan tehokkuusajatteluun ja luonnon hyväksikäyttämiseen. Omaleimaisen artistin äänimaailmaa on verrattu mm. Bon Iveriin.

Sepikan soundi on suuri mutta herkkä kuin puuskittainen myrskytuuli. Seppäsen pauhaava pop tuntuu inspiroituneen virroista ja hiljaisuudesta ja kaikenlaisista kasvavista ja seestyvistä voimista, jotka eivät ole peräisin ihmisistä. Artisti on rakentanut itselleen uniikin maailman myös musiikillisesti: avaraan ja rosoiseen yhtyesointiin yhdistellään sample-estetiikkaa sekä klassisia instrumentteja. Jouset, torvet ja pianot soivat isosti ja paikoin rikkonaisesti. Pintapuolisesti Sepikka tuntuu lempeältä askartelulta, lapsenomaiselta luontofiilistelyltä. Seesteinen kuplinta kiihtyy kuitenkin kuin huomaamatta täysin arvaamattomaksi hengästyttäväksi juoksuksi pakkasessa läpi sumuisten peltojen. Sepikka on julkaissut kaksi ylistettyä albumia. Laternan keikka on vuoden viimeinen julkinen esiintyminen Tampereella.

Showtime klo 21

Ennen keikkaa klo 19 alkaen DJ Minkki & Mo Curry. DJ:t jatkavat keikan jälkeen.

Laterna avoinna ke-to klo 16-23, pe klo 16-02, la klo 15-02 (keittiö auki ke-to klo 22, pe-la klo 24 saakka).

Ravintola sijaitsee toisessa kerroksessa. Hissin käyttö mahdollista etukäteen sovittaessa. Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi ravintolaan: laterna@laterna.fi / 040 040 5180

Yksityistilaisuuksien ja erikoistoiveiden osalta ota yhteyttä laterna@laterna.fi